Yksi kavereistani edustaa ehdottomasti maailman vaikeinta kaveria henkilölle (minulle), jolla on taipumusta kadota tästä maailmasta päänsä sisään ihmettelemään aivoijen liikkeitä, ja vielä kesken keskustelun. Hän on syvällä sisimmissään erittäin mukava ja herttainen ihminen, MUTTA...
Hän puhuu, puhuu, puhuu ja puhuu. Puhuu puhumistaan, puhuu vaikka puhekumppanikin puhuisi! Kukin asiasta ymmärtä voi hiljaa mielessään miettiä, miltä tuntuu kuunnella 2 tuntia putkeen toisen arjesta töistä vessassakäynteihin ja kynsien lakkauksiin. Näemme nykyään aika harvoin (jostakin kumman syystä), mutta kun näemme: minulla ei ole jälkeenpäin hajuakaan mistä puhuimme aikaisemmin! Tosin harvoin meille osuu mitään kummankin mielestä mielenkiintoista puhuttavaakaan, joten eipä se juurikaan haittaa, kaikella rakkaudella.
Mutta aina sama ongelma ihan oman ukonkin kanssa: jaa, sinä et taas kuunnellut minua... Väsynyt olen selittämään, että kyllä rakas kyllä minä kuuntelin. Tosin samaan aikaan minulla on menossa kiivas keskustelu pääni sisällä aiheesta viedäänkö me tuolta ruokahalu tänään vai eikö viedä.
Niitä kiusallisimpia tilanteita ovat tosiaan ne hetket kun pitää kuunnella toista... Se hetki, kun minä tuijotan seinää kuola poskella tajuamatta sanaakaan. Pelkkää muminaa ympärillä, ei mitään sanoja. Siinä samalla unohtuu paikka, aika ja ulottuvuus. Missä helvetissä minä olen?
Onneksi on olemassa myös asioita ja sanoja jotka saavat ajatukseni pysymään hetkessä. Esimerkkinä harrastus nimeltä hevoset ovat tällainen asia: siinä kun menetät ajatuksesi pään sisälle, joudut 500 kg eläimen liiskattavaksi. Koko homman avainsana on siis pysyä hetkessä, niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Mutta kun on kiire, pelko ajan loppumisesta, viimeisestä pysäkistä. Kiire käydä läpi kaikki kokemukset ja pelko muistojen hukkaamisesta pimeyteen. Halu muistaa kaikki, ihan kaikki... Onneksi on kamera, sanon minä. Olen aina kuvannut paljon, en niinkään teknisesti oikein vaan ihan niitä hetkiä jotka haluaa pitää mielessä ja tallessa. Kaikki on hyvin menneisyyden muistamisen kanssa, kunhan tietokoneen kovalevy/ulkoinen kovalevy ei petä minua. Sitä sitten pelätessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti