tiistai 14. tammikuuta 2014

Tyhjä pää

Terapiaa, outoja oloja, ahdistusta, fyysisiä tuntemuksia, muistinmenetyksiä...

Tältäkö tuntuu olla "vakavasti" sairas henkisesti? Vaikea uskoa. Outoa miettiä, että minulla on erilaisia diagnooseja ja tarvitsen lääkitystä pitääkseni itseni kasassa. Minä?! Tunnen itseni terveeksi ja onnelliseksi nuoreksi tytöksi, jonka on todella vaikea uskoa olevansa sairas, minullahan on kaikki hyvin. Siinä riemun keskellä häilyn kuitenkin todellisuuden rajalla, en ole enää 15 vuotias ja onnellinen. Olen 20 vuotias ja tuon "onnellisuuden" takia sairas. On minun oikeastikin vaikea kuvitella, että tältä tuntuu olla "mielisairas", eikö se olekaan tämän kummempaa, ihan normaalin tuntuista!

Mitä on normaali? Jatkuvaa kipua, ahdistusta, paniikkia, muistikatkoksia, tajunnan hämärtymistä, sumua ja pimeyttä, tyhjää katsetta ja ajatusten kokonaan pysähtymistä. En kuule enkä näe. Mutta niin se on ollut jo niin kauan kuin jaksan muistaa. En muista mitään muuta oloa, en osaa kuvitellakkaan millaista olisi olla "vapaa". Kun pystyisi lupaamaan toiselle pystyvänsä ja lähtevänsä, ihan milloin vain ja mihin vain.

Muistelen hieman, muistelen vain varoen. Pimeyttä, pimeyttä, katkealmia, alkoholia. Hieman valoisampaa, olen 15 vuotias ja maistan ensimmäisen kerran olutta. Kuinka kiellettyä, kuinka koukuttavaa. Hyvää oloa, ystäviä, hauskanpitoa. Helppouden tunnetta, ei mitään pahaa olemassakaan. Ensimmäiset savut tupakista, pyöräily, kävely, ystävät, rakkaus, ensimmäinen kerta silloisen poikaystävän kanssa. Vapaus.

Miten päädyin tähän? Mitä oli tuo pimeys? Mitä pahaa siinä oli, että mieleni päätti katkaista nauhan poikki ja tehdä siitä vaikeasti luettavan jatkossakin? Miksi minä en muista, vaikka kuulemma olen ollut ja elänyt? Ihan joka päivän, pakkohan minun on ollut olla jossakin, jos ei mitään ihmeellistä. Mutta ei, ei mitään.
Näihin kysymyksiin löytyy toivon mukaan vastauksia ajan kanssa, nyt en uskalla niitä ajatellakkaan. Tällä hetkellä tärkeintä on vakauttaa, pysyä tässä hetkessä ja luottaa tulevaisuuteen siitä sen suuremmin stressaamatta. Kyllä tähän vielä löydetään selitys... Toivottavasti.

2 kommenttia:

  1. Sinut on haastettu :)

    http://kapsahduskaninkoloon.blogspot.fi/2014/01/haaste.html

    VastaaPoista