Miljoona asiaa pienessä mielessä

Hän puhuu sinulle, hän puhuu minulle. Näen hahmon ja kuulen äänen, en ole tyhmä. Sanojen erottelu ja asian sisäistäminen ei onnistu. Onnistuu jos yritän, jos väsyttää, en edes yritä. Keskittymiskyky on kokonaan poissa aistien kiinnittäessä huomiota kaikkeen, sekä omaan kehoon että ympäristöön. Katsekkaan ei kohdistu keneenkään tai mihinkään, koita siinä sitten kuunnella ja keskittyä. Yksi harha-askel mielen perukoilla ja pelisi on menetetty.
Taidan kuulua maailmassa parhaimmistoon eläytymistaidoissani. Tai liekkö niitä kutsutaan taidoiksi: enemmänkin ominaisuus joka on välillä jo ihan taakka. Elokuvaa katsoessa ajantaju katoaa, elän itsekkin siellä mukana. Tunnen hahmot, heidän tunteensa, eleensä, ajatuksensa. Sama homma kirjoja lukiessa: lukiessani minuun ei saa minkäänlaista kontaktia. On ihan turhaa yrittää kysyä mitään tai saada huomiotani muuten pois kirjasta. Jos siinä kuitenkin onnistuu, lahjaksi yrittäjä saa vihaisen ärähdyksen omasta maailmastaan juuri herätetyltä.
"Murhanhimoni" kasvaa huippuunsa kokeissa: vierustovereillani kaikilla tuntuu olevan kova pakkomielle naputtaa joko kynää tai rummuttaa jaloilla. Siinä on hyvä yrittää muistella asioita ja sanaselityksiä, kun toinen puoli aivoista käy rummuttelua läpi ja yrittää arvata biisin. Suurin tuska on tajuta, että kaikki tiedot ja kokeen kannalta tärkeät ajatukset ovat poistuneet virallisesti ja jälkiään jättämättä päänupistasi, joka johtaa siihen, että tuijotat tyhjäpäisenä seinää parinkymmenen minuutin verran jonka jälkeen luovutat suosiolla.

Koita tässä nyt kirjoittaa: on nälkä, jano, koira laahustaa ja kissa kolistelee. Pitäisi tehdä ruokaa, mitä ruokaa tekisinkään? Pitäisi siivota, tiskata ja lähteä lenkille. Kerätä itseni. Ei tule mitään. Unohtaakseni kaiken tämän istun mieluummin tässä ja keskityn purkamaan oloani. Sitä turhauttavaa oloa, kun et hallitse ympäristöäsi. Päätäkin alkaa särkeä, mutta ihmekkös tuo. Pureskelet hampaitasi yhteen jatkuvasti, kohta varmaan putoavaat kokonaan suusta.

Mitä enemmän koitat keskittyä, sitä todellisemmaksi hallitsemisen menettäminen muuttuu. Ajatukset harhailevat, pakko vetää henkeä. Ylivireys valtaa koko kehon ja ajatukset ovat kohta katastrofissa. Näinä hetkinä on hyvä palauttaa mieleen traumaprotokollaa, käydä sitä läpi hetki hetkeltä. Missä olen, kuka olen, mikä päivä, mitä näen. Mitä tunnen. Kun olo on hallinnassa, on hyvä tietoisesti ajatella puhuvansa puolille ja yrittää palauttaa heidät tasapainoon.

Minulla ei ole mitään hätää, minun ei ole pakko tehdä mitään.